Uusimmat

M. Night Shyamalan aikoo tehdä jatko-osan pöljälle fantasiaelokuvalleen?

21.09.2012 11:51 Muropaketin toimitus

The Last Airbender

M. Night Shyamalan aloitti uransa Hollywoodissa näyttävästi Kuudennella aistissa ja Unbreakablella, mutta sittemmin ohjaajan ura on kokenut kovia kolhuja. Ensi vuonna Shyamalan koettaa voittaa katsojat puolelleen After Earth -elokuvalla.

After Earth on tulevaisuuteen sijoittuva tieteisseikkailu, jossa isä ja poika palaavat maapallolle tuhat vuotta sen jälkeen, kun ihmiskunta on hylännyt planeetan. Elokuvan pääosissa nähdään Will ja Jaden Smith. Elokuvateattereihin After Earth saapuu kesäkuussa 2013.

Vaan mitä sen jälkeen?

Tuoreessa Twitter-päivityksessään M. Night Shyamalan ilmoittaa pohtivansa minkä elokuvan hän tekee After Earthin jälkeen. Valittavana on kolme eri projektia, joista yhden käsikirjoitus on jo valmis ja kaksi muuta vasta idea-asteella. ”Kaikki ne taistelevat sydämessäni nyt”, Shyamalan runoili.

Vaikka ohjaaja ei paljastanut projektien nimiä, on tiedossa, että The Last Airbenderin jatko-osan käsikirjoitus on ollut valmis jo pitkään.

M. Night Shyamalan siis saattaa palata pöljän fantasiaseikkailun pariin. Tasollaan ei vuoden 2010 animaatiofilmatisointi vakuuttanut, mutta onnistui silti keräämään 320 miljoonan dollarin lipputulot. Ei siis ihme, jos Paramount Pictures haluaa tarinalle jatkoa.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Avatar Wiki