Uusimmat

Kappas, M. Night Shyamalanin uusin elokuva vaikuttaa oikein lupaavalta

28.07.2016 11:53 Tatu Junni

Vuosia ripulissa tarponut M. Night Shyamalan osoitti viime vuonna ilmestyneellä The Visitillä olevansa yhä varteenotettava pelotteluohjaaja.

Shyamalanin uuden elokuvan Split päähenkilö on sivupersoonahäiriöstä kärsivä Kevin, jota esittää X-Men-tähti James McAvoy. Eri persoonallisuuksia mieheltä löytyy reippaasti yli 20, eivätkä kaikki niistä ole mukavia…

Ensimmäisen trailerinsa perusteella Split on James McAvoyn juhlaa ja tarinaltaan aika kutkuttava. M. Night Shyamalanin palaaminen juurilleen After Earthin ja The Last Airbenderin kaltaisten kammotuksen jälkeen vaikuttaa ainakin vielä hyvältä ratkaisulta.

Ensi vuonna ilmestyvässä Splitissä näyttelevät McAvoyn lisäksi myös Anya Taylor-Joy, Betty Buckley, Jessica Sula ja Haley Lu Richardson.

Päivitetty 1.8.2016 6.47: Skitsofrenia-ilmaus muutettu sivupersoonahäiriöksi.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat