Uusimmat

Maailman ällöttävimmäksi elokuvaksi kutsutusta Kuso-leffasta julkaistiin uusi traileri

12.07.2017 20:01 Muropaketin toimitus

Flying Lotus -muusikon debyyttiohjaus oli Sundance-festarin katsojille liikaa.

Kehuttu, parjattu, alimpaan helvettiin toivotettu ja ylistetty Kuso-elokuva ei ainakaan vaikuta jättävän katsojia kylmäksi. Kyseessä on muutama vuosi sitten Flow-festivaaleillakin esiintyneen muusikko Flying Lotuksen, eli Steven Ellisonin debyyttohjaus, josta on nyt julkaistu uusi traileri sen Shudder-striimauspalvelun ensi-illan kunniaksi.

Elokuvan kuvasto oli sen ensiesityksessä viime tammikuun Sundance-festivaaleilla osalle katsojista liikaa, jotka kävelivät ulos kesken näytöksen. Muun muassa sukuelinten mutilointia sisältävä teos ei niin yllättäen päätynyt Yhdysvalloissa laajempaan teatterilevitykseen, mutta lähinnä kauhua esittävä Shudder-striimauspalvelu taitaa olla sille juuri sopiva esitysalusta.

Kuson kerrotaan olevan sekoitus David Cronenbergia ja Ren & Stimpya. Ilmeisen sekopäinen juoni keskittyy Los Angelesia koetelleen painajaismaisen maanjäristyksen jälkeiseen aikaan.

Leffassa nähdään muun muassa Tim Heidecker, Hannibal Buress, George Clinton, Anders Holm, Iesha Coston, Mali Matsuda, Oumi Zumi ja Regan Farquhar. Soundtrackilta löytyy tietysti itse Flying Lotuksen, sekä Aphex Twinin, Thundercatin, Kamasi Washingtonin ja Akira Yamaokan musiikkia.

Kamalimmat kauheudet eivät ole päätyneet traileriin asti, mutta ei tätä silti voi perheen pienimmille suositella.

Muropaketin uusimmat