Uusimmat

Maaliskuussa alkavassa The Falcon and the Winter Soldier -sarjassa on mukana kolmaskin Avengersien jäsen

04.02.2021 08:26 Muropaketin toimitus

Kolmannen Kostajan vierailu The Falcon and the Winter Soldier -sarjassa petaa hahmon omaa sarjaa.

Don Cheadle kertoo Post-Credit-podcastissa hänen esittämänsä James “Rhodey” Rhodesin, eli War Machinen olevan mukana Disney Plussan The Falcon and the Winter Soldier -sarjassa.

Maaliskuussa alkavasta Marvel-sarjasta ei ole paljastettu ennakkoon liikoja. Cheadlen War Machine on saamassa myöhemmin myös oman sarjansa nimeltään Armor Wars, jonka ensi-ilta ei ole vielä tiedossa.

– Se on yksi MCU:n hauskimmista jutuista, se että voimme vierailla toistemme tarinoissa, joiden juonikuviot jatkuvat elokuvasta toiseen. Ja nyt leffojen kertomukset jatkuvat sarjoissa, Cheadle sanoo.

– En malta odottaa, että pääsen pohtimaan käsikirjoittajien kanssa kuinka Armor Wars -sarja nidotaan yhteen kaiken MCU:ssa jo tapahtuneen kanssa. Koska Rhodey voi vierailla The Falcon and the Winter Soldier -sarjassa, niin luvassa voi olla vaikka mitä, hän jatkaa.

The Falcon and the Winter Soldier alkaa Disney Plus -palvelussa 19. maaliskuuta.

MAINOS | Vielä ehdit! Tilaa Disney+ ennen Star-osion 23.2. avaamista ja saat sen hintaan 6,99 € / kuukausi tai 69,99 € / vuosi