Uusimmat

Maaliskuussa ilmestyvä The Batman on “kaikkien aikojen pelottavin Batman-elokuva”

14.12.2021 14:00 Muropaketin toimitus

Robert Pattinsonin tähdittämä The Batman julkaistaan maaliskuussa 2022.

Matt Reeves on onnistuneesti ohjannut toimivaa jännitettä ja pelotetta aiemminkin esimerkiksi elokuvissa Cloverfield ja Let Me In. Tätä samaa on nyt luvassa myös ensi maaliskuussa julkaistavassa The Batmanissa, mikäli ohjaajan sanaan on luottaminen.

Reeves kertoo tuoreessa haastattelussa (Comic Bookin kautta), että tuleva Batman-seikkailu on oikeasti pelottava.

“Tämä elokuva on ehkäpä kaikkien aikojen pelottavin Batman-elokuva, koska idea siitä, mitä Batman tekee, on pelottava”, Reeves selittää.

Elokuva keskittyy Batmanin vihaan ja kostonhaluun, eikä ohjaajan mukaan hahmoa ole koskaan tehty aivan tähän tapaan. Hänen mukaan The Batman on “etsivätarina, toimintaelokuva ja psykologinen trilleri” samassa paketissa.

Robert Pattinsonin esittämän pääosan lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Zoe Kravitz, Colin Farrell, Andy Serkis, Barry Keoghan, Jeffrey Wright ja Paul Dano.