Uusimmat

Mad Max: Fury Roadin fanisuosikiksi noussut hahmo saatetaan yhä nähdä valkokankaalla

10.12.2019 05:34 Muropaketin toimitus

George Miller puuhaa uutta Mad Max -elokuvaa Fury Roadin jatkoksi.

Mad Max: Fury Road ihastutti vuonna 2015 katsojia ja kriitikoita monella tapaa. Yksi elokuvan siisteimmistä hahmoista oli liekinheitinkitaraa Immortan Joen rekan keulalla soittava hahmo, josta ymmärrettävästi kasvoi fanisuosikki.

Deadlinen haastattelussa George Miller kertoo Fury Roadia tehdessään luoneensa kokonaisen taustatarinan kitarahemmolle, jonka virallinen nimi on Coma-Doof Warrior. Periaatteessa hahmo voitaisiin siis nähdä uudestaankin valkokankaalla.

“Haluan ajatella, että hän on edelleen elossa. Meillä on itse asiassa kokonainen taustatarina olemassa sille, miten hän päätyi siihen asemaan. Se on käynyt usein mielessäni. Elokuvan lähtökohta oli, että sen pitää voida selittää kaikki. Ei pelkästään jokainen hahmo vaan myös jokainen esine, kuinka se päätyi tuohon maailmaan ja säilyi hengissä”, Miller selittää.

Miller kertoo kitarahemmon tarinan juontavan tämän lapsuuteen saakka:

“Hänen tapauksessaan hahmo oli sokea jo syntyessään. Kun asiat alkoivat mennä hulluksi, hän ja hänen äitinsä jäivät kaivoskaupunkiin. Ainoa tapa miten he pystyivät selviytymään, oli mennä johonkin sellaiseen paikkaan, missä sokeudesta oli hyötyä. Tämä tarkoitti menoa yhä syvemmälle kaivoskuiluun. Ja hän otti itselleen tärkeimmän asian, musiikki-instrumentin, joka hänen tapauksessaan oli luultavasti kitara. Lopulta joku kuuli hänen soittoaan kaivoskuilussa ja näki hänet hyvänä asiana. Luulen että hänen äitinsä tapettiin, koska tästä ei ollut hyötyä. Hänet napattiin mukaan ja lopulta hän päätyi soittamaan Immortan Joen armeijaan.”

Mad Max: Fury Roadissa Comaa esitti australialaissyntyinen muusikko iOTA.