Uusimmat

Mad Max: Fury Roadin mustavalkoinen versio julkaistaan vihdoinkin

01.07.2016 09:21 Aki Lehti

Blu-raylla on mukana neljä tuntia uutta bonusmateriaalia.

Mad Max: Fury Roadin mustavalkoista, ohjaaja George Millerin mukaan alkuperäistä versiota ei valitettavasti ollut mukana viime syksynä Suomessa julkaistulla Blu-raylla.

Nyt Empire on ollut tarkkasilmäinen ja bongannut Saksan Amazon-verkkokaupassa ennakkomyynnissä olevan kuuden levyn Mad Max – High Octane Collection -blu-ray -lootan, jossa on mukana kaikki neljä Mad Max -elokuvaa ja Fury Roadin black and chrome -versio. Laatikko julkaistaan 29. syyskuuta.

Amazonin esittelyteksti kuvailee sen olevan surrealistinen mustavalkoversio Mad Max: Fury Roadista. Julkaisussa on mukana myös uusia dokumentteja ja neljä tuntia ennennäkemätöntä bonusmateriaalia.
Britti-, jenkki- tai suomijulkaisuista ei ole vielä mitään havaintoa, mutta ainakin kaksi ensimmäistä on taatusti tulossa jossain vaiheessa.

Mad Max

Lähde: Empire

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat