Uusimmat

Mad Max -tähti halutaan Fast & Furious 8:n pahikseksi

10.02.2016 09:50 Tatu Junni

Vaikka nimi oli Mad Max: Fury Road, oli George Millerin ohjaaman elokuvan suurin sankari Charlize Theronin esittämä Furiosa.

Nyt Theronin halutaan hylkäävän moraalinsa ja esittävän pahista tekeillä olevassa Fast & Furious 8:ssa.

Deadline-sivuston mukaan ohjaaja F. Gary Gray ja käsikirjoittaja Chris Morgan haluavat tuoda Vin Dieselin tähdittämään elokuvasarjaan uuden naispuolisen pahiksen. Fury Roadin keräämien kehujen myötä ei ole yllättävää, että miehet ovat innostuneet nimenomaan Charlize Theronista, joka on tottunut tekemään hyvin fyysisiä toimintarooleja.

Fast & Furious 8:n kuvaukset alkavat myöhemmin tänä vuonna. Elokuva saa ensi-iltansa huhtikuussa 2017.

Hiljattain Vin Diesel vahvisti, että luvassa on myös Fast & Furious 9 ja Fast & Furious 10. Nähtäväksi jää, joko se riittää, vai aiotaanko elokuvasarjaa jatkaa vielä vuoden 2021 jälkeenkin.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat