Uusimmat

Mad Max -ohjaaja paljasti, mitä mieltä Mel Gibson oli uudesta elokuvasta

20.05.2015 12:10 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/2013/madmax2.jpg

Mel Gibson osallistui Mad Max: Fury Roadin ensi-iltanäytökseen pari viikkoa sitten. Ohjaaja George Miller paljasti sittemmin, mitä mieltä Gibson elokuvasta oli.

Miller istui näytöksessä Gibsonin vieressä, joten hän pääsi seuraamaan reaaliaikaisesti miehen reaktioita.

”Emme olleet nähneet pitkään aikaan ennen näytöstä. Mel ei osaa valehdella, ei sitten yhtään. Leffan aikana hän alkoi hekotella näkemälleen. Tuon hekotuksen minä muistan, ajattelin. Mel jatkoi hekottelua koko elokuvan ajan ja alkoi sitten vielä tökkiä minua kylkeen… Hän antoi minulle arvokasta palautetta, koska vaikka hän on hyvä näyttelijä, ohjaajana hän on loistava”, George Miller kertoi Vanity Fairin haastattelussa.

Kaikesta päätellen alkuperäinen Max siis nautti näkemästään.

Tom Hardy korvasi Mel Gibsonin Mad Maxin roolissa, kun elokuvan tekeminen lykkääntyi alkuperäisestä aikataulusta yli vuosikymmenellä. Näyttelijän ikääntymisen lisäksi roolituspäätökseen vaikuttivat myös Gibsonin kuuluisat törttöilyt julkisuudessa muutama vuosi sitten.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Vanity Fair