Uusimmat

Mad Men -sarjan Jon Hamm enkeliksi tulevaan Good Omens -tv-sarjaan

03.10.2017 14:50 Muropaketin toimitus

Jon Hamm liittyy osaksi taivaallista sotaväkeä Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin romaaniin perustuvassa tv-sarjassa Good Omens.

Mad Men -tv-sarjan Don Draperin roolistaan Emmyllä ja kahdella Golden Globella palkittu Jon Hamm liittyy osaksi Amazonin julkaisemaa tv-sarjaa Good Omens. Sarjassa hänet nähdään arkkienkeli Gabrielina, Jumalan sanansaattajana.

Comingsoon.netin julkaisemassa haastattelussa käsikirjoittajana ja sarjan showrunnerina toimiva Neil Gaiman kertoo Gabrielin hahmon olevan tv-sarjassa suurempi kuin alkuperäisessä kirjassa:

”Kun olimme Terry Pratchettin kanssa saaneet Good Omensin valmiiksi, silloin joskus esihistoriallisella ajalla, aloimme suunnitella jatko-osaa. Siinä olisi ollut runsaasti enkeleitä. Kun Good Omens ensimmäistä kertaa julkaistiin ja napattiin Hollywoodiin, Terry ja minä esittelimme enkelihahmojamme osaksi elokuvaa, jota ei koskaan tehty. Joten, nyt lähes 30 vuotta myöhemmin, kun aloin kirjoittaa Good Omensia televisiota varten, tiesin, että enkeleidemme pitäisi olla mukana. Näiden enkeleiden johtaja on Gabriel. Hän on kaikkea sitä mitä Aziraphale ei ole: pitkä, hyvännäköinen, karismaattinen ja hyvin pukeutuva.”

Kuusiosainen minisarja pohjautuu Gaimanin ja Terry Pratchettin samannimiseen romaaniin ja se julkaistaan Amazonilla yli 200 maassa vuonna 2019. Myöhemmin sarja esitetään myös BBC:llä.

Aiemmin julkaistiin jo kuva sarjan keskeistä hahmoista, demoni Crowleystä (David Tennant) ja enkeli Aziraphalesta (Michael Sheen).

Kuva elokuvasta Baby Driver (Ansel Elgort & Jon Hamm).