Uusimmat

Mafiaveljet-näyttelijä vaatii 250 miljoonan dollarin hyvitystä ”häneen pohjautuvasta” Simpsons-hahmosta

22.10.2014 09:31 Muropaketin toimitus

http://plaza.fi/s/f/editor/images/simpsonitsimpsonssofa.jpg

Martin Scorsesen vuonna 1990 ohjaamassa Mafiaveljissä näytellyt Frank Sivero on haastanut Fox Television Studiosin oikeuteen.

Herra Sivero vaatii televisioyhtiöltä 250 miljoonan dollarin eli reilun 200 miljoonan euron korvausta Simpsonit-tv-sarjan hahmon takia.

Frank Siveron mukaan Simpsoneiden käsikirjoittajat asuivat hänen naapurissaan vuonna 1989 eli samaan aikaan, kun näyttelijä kehitteli mafiosohahmoaan Martin Scorsesen kuuluisaan elokuvaan. Sivero väittää nyt kirkkain silmin, että animaatiosarjan tekijät käyttivät Mafiaveljien ”Frankie Carbonea” Simpsoneiden ”Louien” pohjana.

”Louie” esiintyi Simpsoneissa ensimmäistä kertaa sarjan kolmannella kaudella eli reippaasti yli 20 vuotta sitten.

Joku voisi kysyä, miksi näyttelijä haastoi Foxin oikeuteen vasta nyt, mutta kenties Frank Siverolta ei kannata peräänkuuluttaa liikaa logiikkaa. Hän nimittäin haastoi aikaisemmin tänä vuonna oikeuteen myös ravintolan, joka myi hänen Mafiaveljet-hahmonsa mukaan nimettyä voileipää.

No, aikaa oikeusjutuille toki riittää, sillä elokuvia Sivero ei ole tehnyt vuoden 2008 jälkeen.

Aiheesta voi lukea lisää The Hollywood Reporterin sivuilta:

’Goodfellas’ Actor Suing Fox for $250 Million Over ’Simpsons’ Mob Character

Teksti: Tatu Junni
Lähde: THR

Muropaketin uusimmat