Uusimmat

Mamma Mia! -elokuvan dvd rikkoo ennätyksiä

26.11.2008 13:24 Muropaketin toimitus

mamma miaMamma Mia! -elokuva julkaistaan DVD:llä ja Blu-ray:lla tänään 26. marraskuuta. DVD:tä on tähän mennessä toimitettu eri jälleenmyyjille yhteensä noin 110 000 kpl. Mamma Mia! –DVD on täten Suomen ensimmäinen 100 000 kappaleen, eli platinarajan ylittävä kuvatallenne.

ABBA:n musiikkiin perustuvaa Mamma Mia! –musikaalia on esitetty viimeisen yhdeksän vuoden aikana jo 130 kaupungissa ympäri maailmaa. Megasuosion saavuttaneen musikaalin pohjalta ilmestyi kesällä 2008 elokuva, jonka tuottajina toimivat Tom Hanks ja hänen vaimonsa Rita Wilson. Elokuvan ensi-ilta Suomessa koettiin 18.7. ja tähän päivään mennessä sen on Suomen elokuvateattereissa nähnyt jo huikeat 390 000 katsojaa, sen näin ollen vuoden tähän asti katsotuin elokuva.

Mamma Mia! -elokuvassa Meryl Streepin ja Pierce Brosnanin näyttelemän parin rakkaustarina kerrotaan ABBAn kuolemattoman musiikin kautta. Streep näyttelee Donnaa, itsenäistä yksinhuoltajaäitiä jolla on pieni hotelli idyllisellä kreikkalaissaarella. Donnan tytär Sophie (Amanda Seyfried) on menossa naimisiin ja Donna on kutsunut häihin kaksi parasta ystäväänsä, käytännöllisen ja järkevän Rosien (Julie Walters) ja rikkaan, useasti eronneen Tanyan (Christine Baranski), joiden kanssa hänellä oli muinoin bändi Donna and the Dynamos. Morsian on äidiltään salaa kutsunut kuitenkin kolme omaa vierasta – kolme miestä, joista yhden täytyy olla Sophien oikea isä jonka pitäisi saattaa hänet alttarille. Yhden kaoottisen vuorokauden aikana saarella syntyy uusi rakkaus ja vanhat romanssit saavat uutta tulta alleen.”Elokuva on ajaton klassikko jo syntyessään.” (Stara.fi). ”Mamma Mia on ehdottomasti hyvän mielen musiikkielokuva.” (Episodi).

DVD:n ekstrat tarjoavat kotikatsomoita varmasti ilahduttavan ja viihdyttävän ominaisuuden, nimittäin laula mukana -toiminnon. Kaikki elokuvan mukaansatempaavat laulukohtaukset on tätä toimintoa käytettäessä tekstitetty englanniksi ja tekstin väri muuttuu karaokesta tutulla tekniikalla.