Uusimmat

Man of Tai Chi ja 47 Ronin: Uudet trailerit Keanu Reevesin molemmista uutuuselokuvista

04.09.2013 09:20 Muropaketin toimitus

47 Ronin

Tänään on hyvä päivä olla Keanu Reevesin fani. NImittäin molemmista miehen tulevista elokuvista on julkaistu uudet trailerit. Ai jai!

Keanu Reevesin itse ohjaama Man of Tai Chi kertoo nuoresta kamppailulajimestarista, joka päätyy taistelemaan Keanu Reevesin esittämän järjestäjän isännöimiin underground-kilpailuihin. Elokuvan pääosissa nähdään Reevesin ohella Tiger Hu Chen, Simon Yam, Karen Mok ja Iko Uwais.

Man of Tai Chilla ei ole vielä tarkkaa ensi-iltapäivää, mutta se julkaistaan tällä tietoa loppuvuodesta.

Carl Erik Rinschin ohjaaman 47 Roninin pääosissa nähdään Keanu Reevesin lisäksi Hiroyuki Sanada, Tadanobu Asano, Kô Shibasaki ja Rinko Kikuchi. Elokuva kertoo Reevesin esittämästä hylkiöstä, joka liittyy kostoretkellä olevien isännättömien samuraiden eli roninien seuraan.

47 Roninin ensi-ilta on USA:ssa 25. joulukuuta. Suomeen elokuva saapuu tammikuussa 2014.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

Keanu Reevesin samuraielokuvasta 47 Ronin julkaistiin uusi traileri ja juliste 29.8.2013
Whoa! Ensimmäinen traileri Keanu Reevesin samuraielokuvasta 47 Ronin 25.7.2013
Keanu Reevesin uuden samuraielokuvan julisteet ovat mykistävän hienoja 24.7.2013
Uusi traileri Keanu Reevesin ohjaamasta Man of Tai Chista: ”Fight Club kohtaa Matrixin” 13.6.2013
Ensimmäinen traileri Keanu Reevesin ohjaamasta ja tähdittämästä taisteluleffasta Man of Tai Chi 22.4.2013

Teksti: Tatu Junni