UUSIMMAT

Margot Robbien uudelle Tank Girl -elokuvalle löytyi ohjaaja

11.09.2019 17:02 | Muropaketin toimitus

Kulttisarjakuvaan perustuvan Tank Girl -elokuvan ohjaa Miles Joris-Peyrafitte.

Margot Robbien omistama LuckyChap-tuotantoyhtiö nappasi oikeudet Alan Martinin ja Jamie Hewlettin luoman kulttisarjakuvan, Tank Girlin, elokuvaversioon. Tulevassa elokuvassa nimiroolia esittää Robbie itse. Hän toimii myös elokuvan tuottajana.

Colliderin mukaan elokuvalle on nyt nimetty ohjaaja. Miles Joris-Peyrafitte on aiemminkin toiminut yhdessä Robbien kanssa, sillä hän on ohjannut myös näyttelijän tähdittämän elokuvan Dreamland.

Käsikirjoittaja elokuvalta vielä puuttuu.

Maailmanlopun jälkeisessä maailmassa tankilla ajelevasta, kaljupäisestä Tank Girlista tehtiin elokuvaversio aiemmin vuonna 1995. Tuolloin ohjaajana toimi Rachel Talalay ja nimiroolia esitti Lori Petty. Jet Girlinä nähtiin puolestaan uransa alussa oleva Naomi Watts.