Uusimmat

Marsista palannut Matt Damon taistelee hirviöitä vastaan Kiinan muurilla

29.07.2016 08:25 Tatu Junni

Matt Damonilla pitää kiirettä. Mies on vasta palannut Marsista ja Jason Bournen rooliin, kun pitäisi jo Kiinan muurille lähteä taistelemaan mystisiä olentoja vastaan.

The Great Wallin on ohjannut vankka visualisti Zhang Yimou, joka tunnetaan Suomessa parhaiten Herosta ja Lentävien tikarien talosta. Eipä siis yllätys, että uunituore traileri näyttää aivan järkyttävän komealta alusta loppuun. The Great Wall haiskahtaakin elokuvalta, joka on nähtävä nimenomaan valkokankaalta.

Matt Damonin lisäksi fantasiaseikkailua tähdittävät Willem Dafoe ja Pedro Pascal.

Helmikuussa 2017 ensi-iltansa saavan The Great Wallin tarinasta ei vielä tiedetä juuri muuta kuin mitä traileri paljastaa. Siispä pidemmittä puheitta…

Arvostelu: Jason Bourne on taidolla tehty toimintatrilleri

the-great-wall-poster

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat