Martin Scorsesen kehuttu Silence saapuu Suomeen jälkijunassa

13.12.2016 14:02 | Muropaketin toimitus | 592

Martin Scorsesen uusi elokuva Silence on saanut runsaasti kehuja maailman elokuvamedioilta. Elokuva saa USA:ssa rajoitetun ensi-illan joulun alla ja pääsee laajempaan levitykseen vuoden vaihduttua.

Silence saapuu Suomeenkin, mutta tuskallisen myöhään.

Andrew Garfieldin, Adam Driverin ja Liam Neesonin tähdittämä elokuva saa ensi-iltansa meillä vasta 17. helmikuuta. No, ruotsalaisilla tilanne on vielä kurjempi: länsinaapurissa Silencen pääsee näkemään vasta viikkoa myöhemmin kuin meillä.

Silence perustuu japanilaisen Shûsaku Endôn saman nimiseen romaanin. Se kertoo kahdesta 1600-luvulla eläneestä jesuiittapapista, jotka kohtaavat väkivaltaa ja vainoa matkatessaan Japaniin löytääkseen oppi-isänsä ja levittääkseen kristinuskon sanomaa.