Uusimmat

Marvel hankkii Daredevilille uuden näyttelijän Avengers-elokuvaa varten?

26.01.2016 10:50 Tatu Junni

Charlie Cox esitti Matthew Murdockia alias Daredeviliä vakuuttavasti viime keväänä ilmestyneessä Netflix-sarjassa.

Maaliskuussa Cox palaa rooliinsa, kun Daredevilin toinen tuotantokausi julkaistaan videopalvelussa.

Moni Marvel-fani vartoo jo sokeaa sarvipäätä valkokankaallekin. Huhujen mukaan DD saattaakin olla mukana vuoden 2018 Avengers: Infinity War – Part I -elokuvassa.

Mikäli näin tosiaan tapahtuu, saatetaan hahmo roolittaa uudelleen, painottaa Charlie Cox.

”Marvelin tv-sarjat ja Marvel Studiosin elokuvat ovat kaksi hyvin eri asiaa. Joten vaikka hahmo esiintyisi tuossa elokuvassa, ei se välttämättä tarkoita että minut valittaisiin jatkamaan roolissa”,  Cox varoitteli Entertainment Tonightin haastattelussa.

Nähtäväksi jää, onko näyttelijän huoli turha vai ei.

Tähän asti Marvel on rakentanut huomattavasti yhtenäisempää linjaa elokuvien ja sarjojensa kanssa, toisin kuin kilpailijansa DC, joka aikoo tuoda esimerkiksi tv-suosikki Flashin valkokankaalle uuden näyttelijän kera.

Elokuvista tuttuja hahmoja ei ole liiemmin Marvelin sarjoissa nähty, mutta kun näin on käynyt, ei näyttelijää ole lähdetty vaihtamaan. Toivottavasti sama linja pätee myös toisin päin.

Haastattelu: Daredevil-tähti Charlie Coxista tuli supersankarifani Netflix-sarjan myötä

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat