Uusimmat

Marvel Studios julkaisee Doctor Strangen Suomessa ennen Pohjois-Amerikkaa

18.07.2016 12:01 Tatu Junni

Marvel Studios on ottanut tavaksi julkaista supersankarielokuvansa tällä puolella Atlanttia ennen Pohjois-Amerikan markkinoita. Doctor Strange ei riko tätä kaavaa.

Benedict Cumberbatchin tähdittämä Doctor Strange julkaistaan Suomessa perjantaina 28. lokakuuta. USA:ssa elokuvaa pääsee katsomaan vasta viikkoa myöhemmin eli 4. marraskuuta.

Scott Derricksonin ohjaama seikkailuelokuva kertoo nerokkaasta, mutta koppavasta kirurgista Stephen Strangesta (Cumberbatch), joka löytää vakavaan onnettomuuteen jouduttuaan aivan uuden maailman taikuuden parista.

Marvelin sarjakuviin pohjautuvaa elokuvaa tähdittävät myös Chiwetel Ejiofor, Rachel McAdams, Michael Stuhlbarg, Mads Mikkelsen, Tilda Swinton, Scott Adkins, Amy Landecker ja Benedict Wong.

Entertainment Weekly on julkaissut uuden kuvan Doctor Strangesta, ja lisää materiaalia on todennäköisesti luvassa julkisuuteen loppuviikosta järjestettävän San Diegon Comic-Conin myötä.

Doctor Strange

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat