Uusimmat

Marvel Studios suunnittelee jo seuraavaa Avengers-luokan jättielokuvaa

16.12.2019 21:01 Muropaketin toimitus

Koko tähänastisen MCU:n yhteen vetävä Avengers: Endgame nousi tänä vuonna kaikkien aikojen menestyneimmäksi elokuvaksi.

Avengers: Endgamessa kulminoitui kymmenen vuoden aikana julkaistujen Marvel-elokuvien tarinankaari. Moni Marvel-fani varmastikin ajatteli, että kyseessä olisi kerran elämässä julkaistava suurkokonaisuus, mutta näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole.

Cinemablendin uutisen mukaan Marvel Studiosin pomolla Kevin Feigellä on jo suunnitelmia toiselle Avengers-luokan jättielokuvalle nyt kun studio siirtyy ensi kesänä Vaiheeseen 4.

“MCU:ssa kaikki on linkittyneenä keskenään, mutta keskitymme yhteen elokuvaan kerrallaan. Aiomme tehdä parhaan mahdollisen Black Widow -elokuvan, parhaan mahdollisen Eternalsin, Shang-Chin, Doctor Strangen, Thorin, Captain Marvelin, Black Pantherin. Ja jatkamme näiden tarinakokonaisuuksien evoluutiota. Ja sitten, kyllä, on hauska nähdä kun ne kulmioituvat yhteen master planiksi. Ja sellainen on, lupaan sinulle, hyvinkin työn alla”, Feige selittää.

Feige on jo aiemmin kertonut, että ensi talvena julkaistava Eternals linkittyy Avengers-elokuviin ainakin niin, että sen hahmot ovat tietoisia Avengers-ryhmästä (mutta ei toisin päin). Seuraava Marvel Studiosin julkaisema elokuva on ensi keväänä tulossa oleva Black Widow.