Uusimmat

Marvel Studios vahvisti, mihin vuoteen Captain Marvel sijoittuu

13.11.2018 13:19 Muropaketin toimitus

Captain Marvel julkaistaan 8. maaliskuuta 2019. Suomessa elokuva saa ensi-iltansa jo pari päivää aikaisemmin.

Jo aiemminkin on ollut selvillä, että maaliskuussa julkaistava Captain Marvel sijoittuu eri aikaan kuin tähän mennessä julkaistut Avengers-elokuvat. Nyt Marvel Studios on LRM:n uutisen mukaan virallisesti vahvistanut elokuvan sijoittuvan vuoteen 1995.

Nähtäväksi jää, millaisessa maailmassa Brie Larsonin esittämä Carol Danvers eli Captain Marvel lopulta päätyy taistelemaan maapalloa valtaamaan tulleita Skrulleja vastaan. Vuonna 1995 Yhdysvalloissa tapahtui muun muassa Oklahoman pommi-isku, OJ Simpson joutui valokeilaan murhaepäilyn vuoksi ja elokuvateattereissa ensi-iltansa saivat Toy Story ja Braveheart. Skrullien lisäksi myös The Spice Girls valloitti tuolloin maailmaa.