Uusimmat

Marvel Studiosin pomo selitti, miksi Avengers: Endgamen nimi pidettiin salassa niin pitkään

27.02.2019 21:04 Muropaketin toimitus

Marvel-pomo Kevin Feigen mielestä Avengers: Endgamen nimen julkaisu olisi spoilannut kahden viimeisen Avengers-elokuvan tapahtumat.

Neljännen Avengers-seikkailun nimi pidettiin visusti salassa reilusti Infinity Warin julkaisun jälkeiseen aikaan. Marvel-pomo Kevin Feige oli jo vuonna 2017 maininnut, että elokuvan nimi olisi spoileri. Alkujaan kaksi viimeistä Avengers-elokuvaa kulkivat nimillä Infinity War, Part I ja Part II, mutta sitten Marvel Studioilla päätettiin muuttaa nimeäminen ja tehdä elokuvista omilla jaloillaan seisovia.

Miksi Endgame sitten oli spoileri? Monille nimen paljastaminen nimittäin tuntui lähes antikliimaksilta pitkän odotuksen jälkeen.

Colliderin haastattelussa Feige selittää: “Se oli spoileri, koska jos ennen Infinity Waria olisi kerrottu, että seuraava elokuva on nimeltään Endgame, silloin kaikki olisivat heti tajunneet, ettei Infinity Warissa ole loppua. Mutta se oli elokuvan nimi siitä lähtien, kun päätimme aikoinaan tehdä kaksi elokuvaa. Se sai alkunsa silloin, [Age of] Ultronista.”

Tokihan Infinity Warin jälkeen suurimmalle osalle katsojista oli selvää, että kyseessä oli vain ensimmäinen puolikas suuremmasta kokonaisuudesta.