Uusimmat

Marvel Studiosin The Eternals-elokuvan tekeminen keskeytettiin, kun kuvauspaikalta löytyi pommi

06.11.2019 08:53 Muropaketin toimitus

The Eternals -elokuva nähdään tasan vuoden kuluttua.

The Sun kertoo Marvelin The Eternals -elokuvan kuvauspaikalta löytyneen pommin, jonka takia kuvaukset keskeytettiin. Tulevaa Marvel-leffaa kuvataan tällä hetkellä Fuerteventurassa.

The Sunin mukaan pommi oli todennäköisesti peräisin lähistöllä aikoinaan sijainneesta natsien tukikohdasta. Näyttelijät ja kuvausryhmä evakuoitiin paikalta ja ammattilaiset kävivät poistamassa räjähteen.

– Se oli tietysti todella pelottavaa. Pommi oli ollut ilmeisesti siellä vuosikymmeniä koskemattomana, mutta kuka tietää mitä olisi tapahtunut jos olisimme koskeneet siihen, The Sunin nimetön lähde kertoo.

– Emme ottaneet mitään riskejä, vaan onneksi ammattilaiset hoitivat homman. Paikalla oli myös useita kuuluisia näyttelijöitä, hän jatkaa.

The Eternals -elokuvassa esiintyvät muun muassa Angelina Jolie, Richard Madden, Kumail Nanjiani, Lauren Ridloff, Brian Tyree Henry, Salma Hayek, Lia McHugh, Don Lee, Barry Keoghan, Gemma Chan ja Kit Harington.

Ensi-iltansa Chloé Zhaon ohjaama elokuva saa 6. marraskuuta vuonna 2020.

Muropaketin uusimmat