Uusimmat

Marvelin seuraava Avengers-elokuva ei olekaan ”Infinity War – Part I”

10.05.2016 11:50 Tatu Junni

Pitkään varjoissa lymynnyt Thanos saapuu vetämään Kostajia nekkuun vuonna 2018.

Tähän asti kaksiosaisesta Avengers-elokuvasta on puhuttu Infinity War – Part I:na ja Part II:na. Nyt ohjaaja Joe Russo on kuitenkin paljastanut, että kyseessä on vain työnimet.

”Aiomme muuttaa niiden nimet”, Joe Russo totesi Uproxx-sivuston haastattelussa. ”Emme vaan ole keksineet uusia vielä, mutta joo, muutos on tulossa”.

Marvelin sarjakuvissa Infinity-sana on esiintynyt useissa eri yhteyksissä: Infinity Gauntlet, Infinity Crusade, Infinity Abyss, Infinity…

Vaihtoehtoja siis riittää.

Elokuvien julkaisuajankohtaan ei nimiasia vaikuta millään muotoa. Kostajien uusia seikkailuja aletaan kuvata ensi syksynä ja ensi-iltansa supersankariseikkailut saavat toukokuussa 2018 ja 2019.

Avengers

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat