Uusimmat

Masters of the Universe -elokuva koki pahan takaiskun

08.10.2013 09:00 Muropaketin toimitus

He-Man

Niin monen kasarivillityksen tavoin myös He-Man on kumppaneineen taas matkalla valkokankaalle. Nyt polku on kuitenkin muuttunut odotettua mutkaisemmaksi.

Masters of the Universen ohjaajaksi kiinnitetty Jon M. Chu on luopunut pestistään, tietää Heat Vision -sivusto kertoa. Uutinen ei ole täysin yllättävä, sillä Chu keskittyy nyt tiettävästi ensi vuonna kuvattavan G.I. Joe 3:n tekemiseen. Sen vuoksi ohjaajalla ei ole kalenterissaan tilaa Eternian väelle ennen vuotta 2015.

Sony Pictures aikoo Jon M. Chun lähdöstä huolimatta yhä toteuttaa MotU-elokuvan. Uusi ohjaaja on hakusessa ja samalla käsikirjoitusta hiotaan. Alkuperäinen tarina on Alex Litvakin ja Mike Finchin käsialaa, mutta nyt Pirates of the Caribbeanista ja The Lone Rangerista tuttu Terry Rossio on pestattu muokkaamaan käsikirjoitus uusiksi.

Masters of the Universella ei ole vielä näyttelijöitä tai ensi-iltapäivää. Tällä menolla scififantasia tuskin pääsee teattereihin ennen vuotta 2016, jos silloinkaan.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Movie Mistakes listasi 20 pahinta mokaa 80-luvun elokuvissa 3.10.2013
o Dolph ”He-Man” Lundgren halutaan mukaan uuteen Masters Of The Universe -elokuvaan 18.3.2013
o Ohjaaja kertoi Masters of The Universe -elokuvan kuulumiset: ”Näyttelijöistä ei kannata vielä puhua” 29.10.2012
o Ohjaaja uudesta Masters of the Universesta: ”Ihan erilainen kuin vuoden 1987 elokuva” 18.10.2012
o Uusi Masters of the Universe -elokuva saa apua The Expendables 2:n käsikirjoittajalta 17.10.2012
o Kautta Pääkallolinnan mahdin! Toteutuuko uusi Masters of the Universe -elokuva vihdoinkin? 14.12.2011 

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Heat Vision