Uusimmat

Match Point

24.01.2006 00:00 Muropaketin toimitus

Match Pointin suomenkielinen nimi voisi olla ”Woody Allenin uudet seikkailut peribrittiyden huvipuistossa”. Elokuva kertoo tenniksen opettajasta (Jonathan Rhys-Meyers), joka kurkottaa kohti miellyttävämpää elämää seurustelemalla paremman perheen tyttären kanssa. Bisnesura avautuu ja avioliitto kutsuu, mutta harmillisesti tulevan lankomiehen tyttöystävä (Scarlett Johansson) on vähän liiankin vetävä typy.

Elokuvan alkupuoli on silkkaa yläluokkapornoa, jossa hekumoidaan ooppera-aitioilla, isukin metsästyaseilla ja palvelijoilla. Näin arkkityyppistä englantilaista menoa voi kursia kasaan vain joku saarivaltion ulkopuolelta tuleva anglofiili. On selvää, että elokuvan Britannia on kuvitteellinen kiiltokuva, mutta se on toteutettu julkealla tyylitajulla. Kun dialogikin soljuu kauniisti, tulee mieleen auttamatta parin vuoden takainen Gosford Park.

Tarkastelussa on tuuri ja sen merkitys onnellisuudelle. Käsikirjoituksen ehkä suurin oivallus on ollut tehdä tämä tutkimus nimenomaan parempiin piireihin kaipaavan kiipijän kautta. Yleensähän kiipijät ovat olleet elokuvissa enemmänkin häikäilemättömiä laskelmoijia. Kun päähenkilö menestyykin nyt onnen avulla, tuloksena on kihelmöivää myötähäpeää.

Maisemanvaihdos on tehnyt hyvää Allenille: Match Pointissa on tuoreutta, joka hänen tuotannostaan on viime aikoina puuttunut. Lähes pelkästään briteistä koostuva näyttelijäkaarti on hanskassa ja ohjauksessa on vahva, konstailematon ote. Keskivaiheilla elokuva pitkittyy harmillisesti, mutta lopussa etualalle nouseva lohduton maailmankuva pelastaa paljon. Match Pointia ei kannata erehtyä luulemaan komediaksi.

Teksti: Jaakko Stenros / Nöjesguiden

Match Point
UK 2005. Ohjaus ja käsikirjoitus Woody Allen, pääosissa: Scarlett Johansson, Jonathan Rhys-Meyers, Brian Cox, Matthew Goode, Penelope Wilton, Emily Mortimer, James Nesbitt ja Rupert Penry-Jones.
126 min, K11.

Muropaketin uusimmat