Uusimmat

Matka maan keskipisteeseen 3D (***)

05.09.2008 07:42 Olli Sulopuisto

Matka maan keskipisteeseen 3dMiten täydellinen hömppäelokuvan aloitus: mies juoksee pakoon Tyrannosaurus rexiä. Lisätään siihen päälle 3d-efekti, niin jopa on kasassa hieno paketti.

Tarvitseeko joku muka juoniselostuksen? On Brendan Fraser, on matka maan keskipisteeseen, on kolmiulotteisuutta. Eteenpäin.

Matka maan keskipisteeseen 3d ei teeskentele olevansa mitään muuta kuin täydellisen tyhjäpäinen toimintaseikkailu. Minä puolestani en teeskentele pitäväni sitä hyvänä tai tärkeänä elokuvana, mutta viihdyttävänä pläjäyksenä kylläkin. Myönnän myös auliisti, että vaikka kolmiulotteisuus toimii suurimman osan ajasta vain kikkana, on se oikein viihdyttävä kikka.

Kääntäen: ei tätä latteana 2d-versiona katsoisi Erkkikään, vaikka olisi juuri päässyt lobotomialeikkauksesta ja reseptilääkkeitä olisi vielä jäljellä.

Toki mukana on sinänsä kiinnostava metatekstuaalinen taso, joka syntyy Vernen romaanin käyttämisestä sekä alkutekstinä että toisaalta elokuvan ulkopuolisena, itsessään olemassaolevana teoksena. Kahtiajakautunutta luonnetta ei ehdi kovin syvällisesti miettiä, kun pitää juosta karkuun dinosaurusta tai loikata alas kuiluun, mutta onpahan jotain jutustelevaa kotimatkalla.

Matka maan keskipisteeseen 3d

Sen verran pitää nitistä, että fantasiallakin pitäisi olla joku raja. Mekaniikan kolmatta lakia ei nimittäin pystytä rikkomaan edes maan sisällä leijuvilla magneettikivillä loikkiessa. Nih.

Matka on ensimmäinen Suomessa nähtävä 3d-digileffa, joka on tekstitetty. Jostain syystä teksteihinkin on pitänyt lisätä syvyysefekti, eli ne tuntuvat kelluvan tapahtumien edessä. Vaikutelma on vähän häiritsevä, sillä se vetää huomion siihen, että silmän pitää loikkia tekstirivin ja kuvan välillä.

Matka maan keskipisteeseen 3d

Epäilen, että toisella kertaa nähtynä en pitäisi Matkaa enää yhtä viihdyttävänä. Vielä nyt uutuudenviehätys on kuitenkin niin kova, että valehtelisin jos väittäisin tylsistyneeni. Onhan siinä sentään vuoristorata-ajelu ja Tyrannosaurus rex. Molemmat kolmiulotteisina.

3/5

PlusMiinusNolla
+ siinä on dinosauruksia
– ei paljon uutta, ei paljon oivaltavaa, ei paljon hauskoja vitsejä
+ jep, kolmas tähti tulee 3d-efekteistä

Matka maan keskipisteeseen 3D
(Yhdysvallat 2008)
K11

Ohjaaja Eric Brevig
Käsikirjoitus Michael Weiss, Jennifer Flackett ja Mark Levin
Rooleissa Brendan Fraser, Josh Hutcherson ja Anita Briem

Kesto 93 minuuttia