Matrix 4 ja uusi Batman-elokuva tuskin ehtivät valkokankaalle luvattuun aikaan

27.03.2020 08:34 | Muropaketin toimitus

Elokuvatuotannot jatkuvat aikaisintaan toukokuun puolivälissä.

Varietyn artikkeli kertoo mitä Hollywoodin suurimmille leffaprojekteille kuuluu ja heidän mukaansa odotetut Matrix 4 – ja The Batman -elokuvat tuskin ehtivät valkokankailla luvattuun aikaan. Studiot ovat informoineet näyttelijöitä, että tuotannot käynnistyvät uudelleen aikaisintaan toukokuun puolivälissä.

Lana Wachowskin ohjaaman The Matrix 4:n suunniteltu ensi-ilta on 21. toukokuuta 2021. Sen kuvausten oli tarkoitus siirtyä San Franciscosta Berliiniin, joka on tietysti tällä hetkellä mahdotonta.

Matt Reevesin ohjaaman The Batmanin ensi-illan on tarkoitus olla 25. kesäkuuta 2021. Elokuvaa ehdittiin kuvata noin kahden kuukauden ajan Iso-Britanniassa.