Uusimmat

“Matrix 4 muuttaa elokuva-alaa samalla tavalla kuin ensimmäinen osa”, uskoo scifi-klassikon tulevan jatko-osan näyttelijä

13.10.2020 09:51 Muropaketin toimitus

Matrix 4 saa ensi-iltansa ensi vuoden joulukuussa.

Jessica Henwick promoaa Comicbook.comin haastattelussa uutta Love and Monsters -elokuvaansa, mutta puhuu myös Lana Wachowskin ohjaamasta Matrix 4 -leffasta, jota kuvataan tällä hetkellä.

Vuoden 1999 ensimmäinen Matrix esitteli ja teki tunnetuksi uusia kuvaustekniikoita, kuten bullet timen, jossa aika näyttää hidastuvan, mutta kamera liikkuu normaalilla nopeudella. Efektiä oli käytetty jo aiemmin, mutta Matrixin myötä se levisi kaikkialle. Henwickin mukaan neljännessä Matrixissa on luvassa jotain vastaavaa.

– Kuvauksissa on ollut jo useita ”nipistä minua, onko tämä totta” -hetkiä. Lana tekee teknisesti taas todella kiinnostavia asioita. Veikkaan että Matrix 4 muuttaa elokuva-alaa samalla tavalla kuin ensimmäinen osa, Henwick sanoo.

Henwickin Love and Monsters -hirviöleffa jättää leffateatterikierroksen väliin ja saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa suoraan VOD-palveluissa tämän viikon perjantaina 16. lokakuuta. Leffan saapumisesta Suomen videovuokraamoihin ei ole vielä tietoa. Matrix 4 puolestaan saa ensi-iltansa näillä näkymin 22.12.2021.