Megan Fox: “Mielenterveyteni horjui Transformers-elokuvien ja Jennifer’s Bodyn jälkeen”

21.09.2019 09:00 | Muropaketin toimitus

Jennifer’s Bodyn julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta.

Kymmenen vuotta sitten Megan Fox nähtiin kulttikauhuelokuvassa Jennifer’s Body. Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton, sillä sitä markkinoitiin vahvasti seksuaalisena, nuorille miehille suunnattuna elokuvana.

ET Onlinen haastattelussa Fox kertoo, kuinka hän koki menevänsä aivan rikki medialta saadun kyseenalaisen huomion takia.

“Se ei ollut pelkästään tuo elokuva, vaan ihan jokapäiväinen elämä, aivan koko ajan, ja jokainen tuottaja ja projekti minkä kanssa työskentelin. Se edelsi hetkeä, kun menin ihan rikki. Luulen että sain henkisen romahduksen, enkä halunnut enää tehdä mitään. En halunnut että minut nähdään, en tulla valokuvatuksi, tehdä lehtijuttuja, kävellä punaista mattoa, enkä halunnut että minut nähdään julkisesti, koska pelkäsin ja uskoin vakaasti, että minua kohtaan oltaisiin ilkeitä, syljettäisiin tai kivitettäisiin”, Fox kertoo.

Näyttelijä viittaa siihen, millä tavalla hänestä ja hänen ulkonäöstään kirjoitettiin mediassa: “Olin tavallaan #MeToo-liikkeen edelläkävijä ennen #MeToo-liikkeen syntyä kun puhuin, että näitä asioita tapahtuu minulle eikä se ole ok. Ja jokainen vain oli että ’no hitto, emme välitä, omapa on syysi ja ansaitset sen’.”