Melkein kahdella vuodella myöhästynyt Dwayne Johnsonin ja Emily Bluntin Jungle Cruise -seikkailuelokuva nähdään vihdoinkin ensi viikolla

20.07.2021 17:03 | Muropaketin toimitus

Disneyn Jungle Cruise -elokuvasta julkaistiin uusi kohtausnäyte. 

Disney on julkaissut Jungle Cruise -leffasta uuden kohtausnäytteen ja saman kohtauksen tekemistä esittelevän kurkistuksen kulissien taakse.

Dwayne Johnsonin ja Emily Bluntin tähdittämän viidakkoseikkailun piti alun perin saada ensi-iltansa jo vuoden 2019 lokakuussa, josta se siirtyi viime vuoden kesäkuuhun ja sieltä pandemian takia ensi viikkoon. Elokuva tulee Black Widow’n tapaan tarjolle sekä teattereihin että Disney+ -palvelun Premier Access -osioon 30. kesäkuuta.

Jaume Collet-Serran ohjaamassa elokuvassa esiintyvät Johnsonin ja Bluntin lisäksi muun muassa Edgar Ramirez, Jack Whitehall, Jesse Plemons ja Paul Giamatti. Virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”Dwayne Johnson ja Emily Blunt vievät sinut elämäsi seikkailulle Disneyn elokuvassa Jungle Cruise, joka tarjoaa vauhdikasta kyytiä Amazonin viidakoissa letkeää herjaa heittelevän kippari Frank Wolffin ja pelottoman tutkijan tri Lily Houghtonin matkassa. Lily matkustaa Lontoosta Amazonin viidakkoseudulle ja turvautuu Frankin kyseenalaisiin opaspalveluihin heidän seilatessaan jokea La Quilalla—Frankin ränsistyneellä mutta omalla tavallaan viehkolla paatilla. Lily on päättänyt löytää ikivanhan puun, jolla on parantavia voimia ja joka voisi siis mullistaa lääketieteen tulevaisuuden. Tämä yllättävä parivaljakko tempautuu seikkailuun, jonka varrella he kohtaavat sademetsän petollisen kauniissa kätköissä lukemattomia vaanivia vaaroja ja yliluonnollisia voimia. Kun heidän etsimänsä puun salaisuudet ovat vihdoin paljastumassa, panokset kohoavat kattoon, kun Lilyn ja Frankin—ja koko ihmiskunnan—kohtalo on vaakalaudalla.”

MAINOS | Marvelia, Star Warsia ja paljon muuta – Tilaa Disney+ hintaan 8,99 € / kuukausi tai 89,90 € / vuosi