Uusimmat

Melkoinen paljastus: Clint Eastwoodia kosiskeltiin Batmanin rooliin 2000-luvun alussa

16.04.2020 17:01 Muropaketin toimitus

Batman Beyond -animaatiosarjasta suunniteltiin live action -versiota jo 20 vuotta sitten.

Vuosina 1999-2001 julkaistu animaatiosarja Batman Beyond on yksi viittasankarin fanien suuria suosikkeja. Kevin Smithin podcastissa vieraillut Paul Dini on Comicbook Movien mukaan paljastanut, että hän ja animaation toinen luoja, Alan Burnett, suunnittelivat siitä tuolloin myös live action -versiota. Kaksikon oli määrä tehdä käsikirjoitus ja Boaz Yakin oli kiinnitetty ohjaajaksi.

Suurin yllätys on kuitenkin se, että studio suunnitteli vanhemman Bruce Waynen rooliin Clint Eastwoodia.

“Se sijoittui Gothamin tulevaisuuteen, mutta siinä ei ollut varsinaista fantasiamaista, futuristista tuntua”, Dini selittää.

Warner Bros kuitenkin päätti perääntyä tästä synkemmästä Batman-versiosta ja vaati perheystävällisempää lähestymistapaa. Ohjaaja Yakin ei halunnut antaa periksi ja lähti projektista ovet paukkuen, eikä elokuvaa sitten koskaan tehty.