Uusimmat

Melkoinen yllätys: Nuija ja tosinuijan ohjaajan uudelle elokuvalle povataan Oscar-ehdokkuuksia – ei totisesti ole mikään Jim Carreyn pierukomedia

19.09.2018 07:00 Muropaketin toimitus

Peter Farrellyn ohjaaman Green Bookin pääosissa nähdään Viggo Mortensen ja Mahershala Ali.

Vuosi on selvästi kääntynyt loppupuoliskolleen, sillä pöhinä ensi kevään Oscar-ehdokkuuksien ympärillä on alkanut. Yksi yllättäjä on jo noussut esille elokuvan voitettua Toronton elokuvafestivaaleilla arvostetun  yleisöpalkinnon. Torontossa voittaneet elokuvat ovat nimittäin usein pärjänneet erinomaisesti myös Oscar-kisoissa. Eivät aina, mutta usein.

Torontossa yleisöpalkinnon voittaja oli Peter Farrellyn ohjaama Green Book.

Peter Farrelly on tunnettu Nuija ja tosinuija -elokuvien ohjaajana. Hänen uusi draamakomediansa sijoittuu Yhdysvaltain syvään etelään 1960-luvulla ja kertoo Mahershala Alin esittämästä pianistista ja hänen autonkuljettajastaan, jota esittää Viggo Mortensen. Elokuvassa käsitellään ymmärrettävästi heidän kohtaamaansa rasismia, mutta myös muuten kahden erilaisista lähtökohdista ponnistavan miehen ystävyyttä.

Green Book saa Yhdysvaltain ensi-iltansa 21. marraskuuta ja saapuu Suomen valkokankaille näillä näkymin alkuvuodesta 2019.