Uusimmat

Menestyselokuvasarja floppasi – seuraava leffa suoraan televisiolevitykseen

21.07.2016 09:05 Tatu Junni

Nuorison suosima Divergent- eli Outolintu-sarja käynnistyi hyvällä menestyksellä vuonna 2014. Myös vuonna 2015 ilmestynyt jatko-osa Outolintu-sarja: Kapinallinen menestyi kiitettävästi.

Kuluvan vuoden maaliskuussa vene karahti kuitenkin karille Outolintu-sarja: Uskollinen -elokuvalla. Se ei ollut sen enempää fanien kuin kriitikoidenkaan mieleen, ja niinpä lipputuloja kertyi vain hieman alle 180 miljoonaa dollaria. Kun elokuvan kulut olivat ilman markkinointia hulppeat 110 miljoonaa, jäi Lionsgate-studio kauas asettamistaan tavoitteista. Muutenkaan Outolinnusta ei ole tullut samanlainen hitti kuin Twilightista tai Nälkäpelistä, toisin kuin toivottiin.

Veronica Rothin romaaneihin pohjautuvan elokuvasarjan tarina on yhä kesken ja jatkoa pitäisi luonnollisesti saada. Mutta miten toteuttaa jatko-osa kaupalliselle epäonnistumiselle?

Variety-lehden mukaan mukaan Lionsgate on päättänyt kokeilla jotain ennennäkemätöntä ja julkaista Outolintu-sarjan päätösosan suoraan televisiossa valkokankaan sijaan. Tv-leffa toimii samalla siltana kaavaillun Outolintu-sarjan ja elokuvien välillä.

Studio ei ole asiaa vielä virallisesti kommentoinut. Alkujaan viimeisen Outolintu-elokuvan piti saapua teattereihin kesällä 2017.

 

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat