Michael Bay ei enää Transformers-elokuvia ohjaa – “En syytä häntä siitä”, ilmoitti tuottaja

09.04.2019 20:01 | Muropaketin toimitus

Michael Bay teki kaikkiaan viisi Transformers-elokuvaa. Nyt hän jättää ohjaajan tehtävät muille.

Kuudes Transformers-elokuva syntyy ilman Michael Bayn ohjausta, kertoo Cinemablend. Franchisen viisi ensimmäistä elokuvaa ohjannut Bay jättää nämä tehtävät taakseen ja siirtyy eteenpäin. Asian on nyt vahvistanut myös Transformers-tuottaja Lorenzo Di Bonaventura.

Tuottaja kuitenkin arvostaa Bayn ratkaisua. Häneltä kysyttäessä, haluaisiko hän saada Bayn takaisin, Di Bonaventura vastaa: “Luulen, että Bay on tehnyt sen todella selväksi, että hän rakasti kaikkea sitä, mitä teki, mutta ei tee sitä enää. Joten vastauksena tuohon on, että teemme käsikirjoitusta. Siinä vaiheessa, kun meillä on uskottava käsikirjoitus, alamme väitellä ohjaajasta. Michael on tehnyt selväksi, ettei hän halua tehdä sitä. En syytä häntä. Hän on viettänyt hiton pitkän ajan, vuosikymmenen elämästään, kuvaamalla niitä.”

Di Bonaventura myös vahvistaa tiedon siitä, että kuudes Transformers-elokuva ei jatku siitä, mihin viides, Transformers: The Last Knight jäi. Hän on aiemmin kommentoinut seuraavan elokuvan pyrkivän olemaan sekoitus Bumblebeen tapaista elokuvaa ja aiempia Michael Bayn Transformers-elokuvia.