Uusimmat

Michael J. Fox palaa Paluu tulevaisuuteen -rooliinsa

15.09.2015 08:40 Tatu Junni

LEGO Dimensions -lelupeli ilmestyy tänä syksynä Xbox Onelle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle ja Wii U:lle. Luvassa on paljon hubaa myös elokuvafaneille.

LEGO Dimensions hyödyntää samaa RFID-tekniikkaa kuin vaikkapa suosittu Skylanders. Sen myötä pelisarjaan on luvassa runsaasti kenttälaajennuksia, joissa seikkaillaan esimerkiksi tv-sarjoista ja elokuvista tutuissa maisemissa.

Mukana on kenttiä muun muassa Ghostbustersin, Simpsoneiden, Doctor Whon ja Paluu tulevaisuuteen -elokuvan tiimoilta. Ja mikä parasta, peleissä on mukana myös koko joukko aitoja ja alkuperäisiä ääninäyttelijöitä.

Eniten olemme innoissamme siitä, että Michael J. Fox palaa esittämään Marty McFlyta ja Christopher Lloyd Doc Brownia!

Tämä on iso juttu, koska Fox ei suostunut mukaan vuoden 2010 Back to the Future -peliin. Alta löytyvä video paljastaa, miltä Marty McFly kuulostaa vuonna 2015.

Lego Dimension

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat