Uusimmat

Michael Jackson halusi ostaa Marvelin päästäkseen Spider-Man-elokuvan pääosaan

04.05.2012 10:03 Muropaketin toimitus

Hämähäkkimiehen, Ryhmä-X:n ja Kostajien luojana tunnettu Stan Lee kertoo Moviefone-sivuston tuoreessa haastattelussa mielenkiintoisia asioita vuonna 2009 edesmenneestä Michael Jacksonista.

Supersankariguru Stan Lee ja popin kuningas Michael Jackson olivat Leen mukaan kavereita. Miehet keskustelivat luonnollisesti usein sarjakuvista, ja näiden keskusteluiden yhteydessä Stan Leelle selvisi, että Jackson halusi kovasti päästä esittämään Hämähäkkimiestä Spider-Man -elokuvaan. Leen mukaan Jackson oli jopa kiinnostunut ostamaan Marvelin 1990-luvulla päästäkseen käsiksi haluamaansa rooliin.

”Uskon että hän olisi ollut hyvä Hämähäkkimies, todella hyvä. Pakko kuitenkin sanoa, että Tobey Maguire oli loistava”, Stan Lee kehaisi Jacksonia viitaten samalla Sam Raimin Spider-Man-trilogian tähteen, jolle rooli lopulta meni. Marvelin omistajaksi Michael Jackson ei Stan Leen mukaan olisi ollut yhtä hyvä valinta: ”Hän ei ollut hyvä bisnesmies”.

Viime vuonna järjestetyssä elokuvatuottajien kokouksessa yleisö sai kuulla Michael Jacksonin haaveilleen myös professori Charles Xavierin roolista X-Men-elokuvassa. Tämäkään haave ei kuitenkaan toteutunut. Rooli meni lopulta Patrick Stewartille – ja varmasti hyvä niin.

Uusi The Amazing Spider-Man -elokuva saa ensi-iltansa heinäkuussa. Sen uunituoreen trailerin voit katsoa täältä:

Uusi traileri julkistettiin: Onko The Amazing Spider-Manista kesän yllätyshitiksi?

Lähde: Moviefone