Uusimmat

Michael Mooren elokuva poistettiin YouTubesta – tekijät pitävät perusteluita sensuurille täysin aiheettomina

27.05.2020 09:00 Muropaketin toimitus

Ilmaiseksi YouTubessa tarjolla ollut Planet of the Humans -dokumentti on poistettu palvelusta.

YouTube on poistanut yli kahdeksan miljoonaa kertaa katsotun kiistellyn Planet of the Humans -dokumentin, jonka tuottajana toimii Michael Moore.

Dokumentti on saanut ristiriitaisen vastaanoton, sillä ilmastotutkijat ovat syyttäneet sitä väärän informaation levittämisestä. YouTube ei kuitenkaan poistanut Planet of the Humansia sitä kritisoineiden tutkijoiden vaatimuksesta, vaan vastauksena tekijänoikeusrikkomussyytökseen.

Dokumentti sisältää syytöksen mukaan ilman lupaa käytettyä videomateriaalia. Brittiläinen luontokuvaaja Toby Smith ei hyväksy, että hänen kuvaamaansa materiaalia nähdään elokuvassa. Smith perustelee YouTubelle jättämäänsä reklamaatiota sillä, ettei halua kädenjälkensä näkyvän sellaisen dokumentin yhteydessä, jonka sanomaa hän ei voi allekirjoittaa.

– En tue dokumenttia, enkä pidä sen harhaanjohtavista faktoista, Smith kertoo The Guardianille.

Dokumentin ohjaaja Jeff Gibbs syyttää elokuvaa kritisoivia poliittisesta sensuurista.

– On tekijänoikeuslain väärinkäyttöä poistaa elokuva, joka on johtanut vakavaan keskustelun siitä, kuinka osa ympäristöliikkeestä deittailee Wall Streetin ja vihreiden kapitalistien kanssa. Tämä on yritys horjuttaa sananvapautta, Gibbs sanoo The Guardianin jutussa..

Monet ovat olleet kummissaan, miksi vasemmistolaisena tunnettu Moore on tuottanut elokuvan, joka tukee oikeiston ilmastoskeptikoiden näkemyksiä.