Uusimmat

Mihin katosivat Batman Begins -trailerin synkistelyt itse elokuvasta?

13.10.2015 10:06 Tatu Junni

Batman Begins sai ensi-iltansa 10 vuotta sitten.

Christopher Nolanin elokuvaa mainostettiin erittäin lupaavalla trailerilla.

Se teki hyvin selväksi, ettei Batman Beginsilla ole mitään tekemistä edeltäjänsä eli vuoden 1997 Batman & Robinin kanssa.


Kuten suurimmat Batman-fanit varmasti heti huomasivat, ei trailerissa kuultu synkkä monologi ollut mukana itse elokuvassa.

Reddit-sivuston haastattelussa Batman Beginsin käsikirjoittaja Jonathan Nolan selitti vihdoin, mistä Bruce Waynen (Christian Bale) puheet oikein ponnistivat ja mihin ne katosivat.

”Kirjoitin tuon puheen parissa tunnissa veljeni [Christopher Nolan] asuntovaunussa, kun hän kuvasi kohtausta missä Bruce pidätetään varastettuaan Wayne-yhtiön varusteita ’matkaansa’ varten”, Nolan paljasti.

”Tuo on edelleen yksi suosikkikohtauksistani Yön ritari -elokuvissa. Se kuitenkin kirjoitettiin nimenomaan traileria varten. Sama teksti ei olisi toiminut elokuvassa”.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat