Mihin Oscar-patsas pitäisi pistää lavalta poistumisen jälkeen? Ohjaaja-käsikirjoittaja Taika Waititin ratkaisu paljastui koko maailmalle, kun Brie Larson jakoi videon Twitterissä

11.02.2020 20:00 | Muropaketin toimitus

Taika Waititi palkittiin sunnuntaina Oscarilla Jojo Rabbit -elokuvan sovitetusta käsikirjoituksesta.

Oscar-palkinnot jaettiin viime viikonloppuna ja yksi voittajista oli Jojo Rabbit -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Taika Waititi, joka nappasi Oscarin sovitetun käsikirjoituksen kategoriassa.

Palattuaan lavalta omalle paikalleen Waititi ei kuitenkaan tuntunut oikein tietävän, mihin palkintonsa laittaisi loppugaalan ajaksi. Lopulta hän päätti sijoittaa sen edessään olevan istuimen alle – minkä käytävän toisella puolella istuva näyttelijä Brie Larson sai ikuistettua videolle ja jakoi Twitter-tilillään koko maailman nähtäväksi.

Larson ja Waititi ovat molemmat työskennelleet yhdessä Marvel-elokuvissa, joten vaikka Waititi näyttääkin videolla hieman syylliseltä, mistään pahantahtoisuudesta videossa ei ole kyse. Siitä kertoo Larsonin postaukseensa liittämä sydän.

Muropaketin uusimmat