Uusimmat

Mikä ihmeen Hymyilevä mies? Esittelyssä Cannes-palkittu suomalaiselokuva

23.05.2016 09:02 Tatu Junni

Hymyilevä mies eli The Happiest Day in the Life of Onni Mäki voitti ensimmäisenä suomalaisena elokuvana Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -palkinnon.

Juho Kuosmasen esikoiselokuva on tositapahtumien innoittama elokuva Olli Mäestä (Jarkko Lahti), jolla on edessään elämänsä tilaisuus. Hän ottelee kahden viikon kuluttua maailmanmestaruudesta Olympiastadionilla. Ottelu on ensimmäinen ammattilaisnyrkkeilyn suurtapahtuma Suomessa ja Ollin ystävä Elis Ask (Eero Milonoff), itsekin aikoinaan menestyksekäs nyrkkeilijä ja nyttemmin valmentaja, on tehnyt kaikkensa saadakseen MM-ottelun Suomeen.

Olli joutuu ottelemaan normaalia alemmassa painoluokassa, ja stadionin katsomo pitää saada täyteen kulujen kattamiseksi. Kaikki on kiinni Ollista.

Mutta Ollilla on ongelma. Kesken intensiivisimmän harjoittelukauden hän oivaltaa rakastuneensa palavasti Raijaan (Oona Airola). Keskiyön auringon maaseutumaisemista Helsingin kiireiseen vilinään joutuva Olli olisi mieluummin Raijan kanssa kuin jatkuvan harjoittelun lisäksi juttelemassa sponsorien kanssa ja esiintymässä kisavalmisteluja taltioivalle kuvausryhmälle.

Olli Mäki otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1962. Hän hävisi lopulta ottelun tyrmäyksellä täyden olympiastadionin edessä. Mäen mukaan se oli kuitenkin hänen elämänsä onnellisin päivä.

Elokuvan tekijöiden mukaan Hymyilevä mies on ”sydämellinen ja leikkisä tarina epäonnistumisen taidosta ja onnen tavoittelemisesta; miehestä joka on pakotettu esittämään roolia joka ei hänelle sovi, ja sen myötä valmis oivaltamaan mistä onni syntyy”.

16 millimetrin filmille kuvattu mustavalkoinen elokuva sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla. Suomen valkokankaille Hymyilevä mies saapuu 2. syyskuuta.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat