Uusimmat

Miksi Scarlett Johanssonin Black Widow -elokuvaa piti odottaa 10 vuotta? Marvel Studiosin pomo Kevin Feige tarjosi selityksen

11.03.2020 09:29 Muropaketin toimitus

Black Widow -elokuva nähdään vihdoinkin huhtikuun lopussa.

Entertainment Weeklyn uuden numeron kannessa poseeraa Black Widow -elokuvan tiimoilta Scarlett Johansson, joka on esittänyt hahmoa jo kymmenen vuoden ajan. Lehdestä löytyy pitkä Johansson-haastis, jossa ääneen pääsee myös Marvel-pamppu Kevin Feige, joka kertoo miksi Black Widow saa oman sooloelokuvansa vasta nyt.

– Olimme suunnitelleet Infinity-saagan loppua noin viisi tai kuusi vuotta, ja Black Widow’n tarina niissä elokuvissa oli etusijalla. Jos olisimme tehneet menneisyyteen sijoittuvan elokuvan kesken kaiken hahmosta jota seurasimme jo yhdessä ketomuksessa, niin se ei olisi tuntunut oikealta, Feige sanoo.

Elokuvassa nähdään Johanssonin lisäksi muun muassa Florence Pugh, David Harbour ja Rachel Weisz. Cate Shortlandin ohjaama Black Widow saa ensi-iltansa 29. huhtikuuta.

Muropaketin uusimmat