Uusimmat

Miksi Vin Dieselin toimintaleffa ei ole vieläkään saanut uutta jatko-osaa? Syy löytyy riidasta, jota selvitellään pian oikeudessa

13.10.2020 21:00 Muropaketin toimitus

Vin Dieselin xXx-franchisen mahdollinen neljäs elokuva on keskellä sopimussotkua.

Vin Dieselin tähdittämän xXx-elokuvasarjan kolmas elokuva xXx: Return of Xander Cage julkaistiin vuonna 2017, mutta sen jälkeen neljättä elokuvaa ei ole kuulunut. The Hollywood Reporterin uutisen mukaan tämä johtuu sopimussotkusta, jonka keskellä sarjan oikeuksien omistajat parhaillaan ovat.

Uutisen mukaan kiinalainen Weying Galaxy on haastamassa elokuvasarjan yhdysvaltalaista omistajaa oikeuteen. Weying osti vuonna 2017 xXx-sarjan tulevien elokuvien johdannaisoikeudet sarjaa edustavalta THC-yhtiöltä ja uutisen mukaan sijoitti siihen yli kuusi miljoonaa dollaria.

Myöhemmin paljastuikin, ettei Weyingin hankkima osuus ollutkaan 100 %, eikä THC:llä koskaan ollutkaan valtuuksia myydä koko osuutta oikeuksista. Sen osuus oli vain 50 %, minkä vuoksi neuvottelut pysähtyivät.

Sotku kasvoi edelleen ja nyt Weying on päättänyt haastaa THC:n oikeuteen huijauksesta. Nähtäväksi siis jää, jääkö xXx-franchise nyt kokonaan eläkkeelle.