Uusimmat

Miltä Chernybol-sarjan tähti Stellan Skarsgård oikein näyttää uudessa Dyyni-elokuvassa? “Istuin maskeerattavana seitsemän tuntia joka kerta ennen kuvauksia”

08.09.2020 12:01 Muropaketin toimitus

Dyyni-elokuvan ensimmäisen trailerin on luvattu ilmestyvän huomenna keskiviikkona.

Stellan Skarsgård on Denis Villeneuven Dyyni-elokuvassa paroni Vladimir Harkonnen. Hän kertoo hahmon näyttelemisestä ja maskeerauksesta Yahoon-haastattelussa, ja vaikka pahiksesta ei vielä olekaan kuvaa tarjolla, niin miehen puheiden perusteella paronin ulkonäöstä saa ainakin jonkin sortin käsityksen.

– Hän on lähinnä äärimmäisen iso mies. Minulla oli valtavat maskit, joiden tekemiseen meni seitsemän tuntia joka päivä, Skarsgård sanoo.

Skarsgårdin osalta kuvaukset kestivät vain kaksi ja puoli viikkoa, eikä hän kertomansa mukaan päässyt työskentelemään juuri lainkaan muiden näyttelijöiden kanssa.

David Lynchin vuoden 1984 Dyynissä Harkonnen-paronin roolissa nähtiin Kenneth McMillan, jonka kuva on tuossa alempana. Ohjaaja Villeneuven mukaan hänen versiossaan hahmossa on enemmän syvyyttä, vaikka se onkin hyvin lähelllä karikatyyriä.

Villeneuven Dyynissä nähdään Skarsgårdin lisäksi muun muassa Timothée Chalamet, Zendaya, Josh Brolin, Oscar Isaac, Jason Momoa, Rebecca Ferguson, Oscar Isaac, Dave Bautista, Stephen McKinley Henderson, David Dastmalchian, Chang Chen, Sharon Duncan-Brewster, Charlotte Rampling ja Javier Bardem.

Elokuvan ensimmäisen trailerin pitäisi ilmestyä huomenna keskiviikkona 9. syyskuuta. Teattereihin Dyynin on tarkoitus olla 18. joulukuuta.