UUSIMMAT

”Minä käsikirjoitin sen” – M. Night Shyamalan piruili Oscar-gaalan emämokalle

27.02.2017 08:23 | Muropaketin toimitus

Oscar-gaala päättyi hämmentävissä merkeissä, kun parhaan elokuvan pystiä jakamaan saapunut näyttelijä Warren Beatty julisti voittajaksi La La Landin.

Musikaalihitin tuottajaporras ehti jo aloitella kiitospuhettaan, kun selvisi, että Beatty oli saanut vahingossa käteensä parhaan naisnäyttelijän voittajasta kertovan kuoren. Siinä luki ”Emma Stone – La La Land”, joten inhimillisen virheen myötä häkeltynyt Beatty luki kortista elokuvan nimen.

Oikea voittaja oli kuitenkin Moonlight.

Kuten arvata saattaa, Twitterissä ja muissa ”sosiaalisissa medioissa” pauhataan nyt täysillä Oscar-gaalan ”historiallisesta shokkikäänteestä”.

Oman lusikkansa soppaan on upottanut M. Night Shyamalan, joka tunnetaan elokuviensa odottamattomista loppukäänteistä. Split-elokuvan myötä takaisin Hollywoodin kermaan noussut Shyamalan ehti jo kerätä Twitterissä kunnian Oscar-gaalan loppuhuipennuksesta.

Oscarit on nyt jaettu – tässä lista vuoden 2017 voittajista

Muropaketin uusimmat