Missä elokuvassa on kuollut eniten ihmisiä? Vastaus on yllättävä – ja kenties väärä

05.10.2016 07:58 | Tatu Junni

Guardians of the Galaxy

Elokuvissa on vuosikymmenten saatossa pistetty kylmäksi miljoonia ihmisiä ja runsas joukko eläimiäkin vielä kaupan päälle. Mutta missä leffassa kansaa on kaatunut kaikista eniten?

Go Compare -sivuston ”tutkimuksen” mukaan vastaus on vuoden 2014 Marvel-hitti Guardians of the Galaxy. Siinä menehtyi kaikkiaan 83 871 ihmistä – tai oikeammin ilmaistuna: avaruusolentoa.

Oikeuttaako tämä saldo ”tappavimman elokuvan” titteliin? Asiasta voi olla montaa mieltä. Suoralta kädeltä voisi nimittäin kuvitella että vaikkapa Independence Dayssa (1996) menehtyi enemmän ihmisiä avaruusalusten iskiessä Maan suurkaupunkeihin. Go Compare ilmoittaa kuitenkin Roland Emmerichin katastrofiklassikon ruumissaldoksi vain 897 ihmistä.

Että sellainen tutkimus.

Keskustelu

Menee vähän ohi, kun kyseessä on sarjoja (tosin missä nykyään menee sarjan ja elokuvasarjan ero?), mutta Andromedassa joku pahis oli tuhonnut useamman galaxin kokonaan ja Outer Limitsissäkin oli jakso jossa ihmiskunta oli levittäytynyt tähtiin ja kuollut yhtä miestä lukuunottamatta, jolloin kuolleiden määrä olisi vähintään enemmän kuin maapallon kantokyky (noin 10 miljardia ihmistä).

Lähtökohtaisesti väittäisin kuitenkin että asetelma on lähtökohtaisesti väärä, jos etsitään ”elokuvaa jossa on eniten kuollut ihmisiä”, pitäisi ottaa vaan vahvistetusti tapetut ihmiset huomioon, ei mitään spekulaatioita missä on kuollut eniten imaginäärisiä ihmisiä, eli vain leffat joissa kuolema on näytetty lasketaan.

Tuolloin veikkaisin että Titanic ja joku Legion olisi aika korkeilla sijoilla.

Uudessa Toivossa käytettiin Kuolemantähteä räjäyttämään kokonainen planeetta täynnä ihmisiä? Alderaanilla olisi ainakin Jedipedian mukaan ollut tuolloin noin 2 miljardia henkeä.

Ja uusimmassa Tähtien Sodassa tehtiin sama, mutta tuhottiin useampi planeetta kerralla?

Tässä nyt suoralta kädeltä voisi mainita Linnunrata, Käsikirja Liftareille, eihän siinä tapettu kuin koko maapallon väestö yhtä henkilöä lukuunottamatta.

Muropaketin uusimmat