Uusimmat

Mission: Impossiblen naistähti seuraavaan Alien-elokuvaan?

16.10.2015 09:50 Tatu Junni

Ridley Scott alkaa kuvata helmikuussa Prometheuksen jatko-osaa Alien: Paradise Lost.

Scifi-trillerin roolitustyö on parhaillaan käynnissä. Ennakkotietojen mukaan Alien: Paradise Lostissa nähdään myös muita hahmoja kuin Elizabeth Shaw (Noomi Rapace), David-androidi (Michael Fassbender) ja koko joukko insinööri-alieneja.

Deadline-sivuston mukaan 20th Century Fox haluaa Mission: Impossible – Rogue Nationista tutun Rebecca Fergusonin mukaan Ridley Scottin elokuvaan. Neuvottelut eivät kuulemma ole vielä kunnolla käynnissä, joten mitään varmaa tietoa ei aiheesta ole tarjolla.

Ensi-iltansa Alien: Paradise Lost saa loppuvuodesta 2016 tai vuoden 2017 alkupuolella.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat