Uusimmat

Mitä Hobitti-trilogian jälkeen? Peter Jackson vahvisti seuraavan projektinsa

11.12.2013 22:40 Muropaketin toimitus

Tintti

Peter Jackson ilmoitti hiljattain aikovansa keskittyä Hobitti-trilogian jälkeen pienimuotoisempiin elokuviin Uudessa-Seelannissa. Ainakin yksi projekti on kuitenkin luvassa ennen rauhoittumista.

Tintti-fanit ovat odottaneet mielenkiinnolla aikooko Jackson pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassaan ja ohjata jatko-osan Steven Spielbergin pari vuotta sitten ilmestyneelle digianimaatiolle.

Vastaus: kyllä aikoo.

”Heti kun olen vapaa Hobitista, palaan Tintin pariin. Hobitti viivästytti sitä, mutta aiomme todellakin tehdä toisen Tintti-elokuvan ja se vain odottaa, että olen valmis Hobitin osalta”, Peter Jackson kommentoi asiaa BadTaste.it-sivustolle.

Kolmas Hobitti-elokuva, Sinne ja takaisin, saa ensi-iltansa vuoden 2013 joulukuussa. Lienee siis turvallista otaksua, ettei Tintti palaa valkokankaalle ainakaan ennen vuotta 2015. Koska kyseinen vuosi on jo ehditty viljellä täyteen suuren luokan ensi-iltoja, lienee 2016 todennäköisempi julkaisuajankohta.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Steven Spielberg kieltäytyi Jurassic Park 4:sta, mutta haluaa Tintti 3:n 13.1.2012
o Mihin albumeihin pohjautuu Tintin seikkailuiden jatko-osa? 3.11.2011
o Arvostelussa Tintin seikkailut: ”Steven Spielbergin paras elokuva tällä vuosituhannella” 2.11.2011
o Peter Jackson vahvisti mitä hän tekee Hobitti-elokuvien jälkeen 26.10.2011

Teksti: Tatu Junni
Lähde: BadTaste.it