Uusimmat

Muistatko vielä Pinheadin? Clive Barkerilla on mahtavia uutisia Hellraiser-elokuvien ystäville

28.10.2013 09:15 Muropaketin toimitus

Hellraiser

Klassisista kauhuelokuvista on viime vuosina ilmestynyt runsaasti ”päivitettyjä versioita”, mutta Hellraiser on sentään jätetty rauhaan.

Vuoden 1987 kulttiklassikko tekee kuitenkin uutta tulemista. Onneksi asialla on alkuperäisestä Hellraiserista vastannut ohjaaja-käsikirjoittaja Clive Barker.

Kirjailijanakin hyvin tunnettu Barker on ilmoittanut jo työstävänsä uuden Hellraiserin käsikirjoitusta, eikä siinä vielä kaikki: todennäköisesti myös Pinheadia näytellyt Doug Bradley on tekemässä paluun elokuvasarjaan.

Omien sanojensa mukaan Barker haluaa Hellraiseriinsa uutta kiihkoa ja tehdä siitä vielä alkuperäistäkin synkemmän ja rikkaamman. ”Siitä ei tule CGI-sotku. Olen yhä yhtä suuri käytännöllisten tehosteiden ystävä kuin ensimmäistä Hellraiseria tehdessäni”, Barker ilmoitti Facebookissa.

Julkaisuajankohtaa ei uudella Hellraiserilla vielä ole. Clive Barker on kuitenkin vasta käsikirjoitusurakan alussa, joten tokko Pinhead ainakaan vielä ainakaan pariin vuoteen paluuta tekee.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Slashfilm