Uusimmat

Muistatko vuoden 2001 Amélie-elokuvan, joka oli hitti Suomessakin? Ohjaaja Jean-Pierre Jeunet palaa aiheen pariin Peter Jacksonin innoittamana

09.05.2019 18:02 Muropaketin toimitus

Jean-Pierre Jeunet haluaa tehdä Amélien tekemisestä mukadokumentin.

Ranskalainen, vuonna 2001 julkaistu Amélie hurmasi niin yleisönsä kuin kriitikotkin, ja elokuva keräsi aikanaan kaikkiaan viisi Oscar-ehdokkuutta. Ohjaaja Jean-Pierre Jeunet on nyt ilmoittanut haluavansa palata projektin pariin vuonna 2021, Amélien 20-vuotisen historian kunniaksi, kertoo NME.

Tällä kertaa tiedossa on Jeunet’n mukaan mokumentti eli mukadokumentti, johon hän kertoo saaneensa inspiraation katsottuaan Peter Jacksonin ja Costa Botesin vuonna 1995 tekemän elokuvan Forgotten Silver.

“Kirjoitan parhaillaan feikkidokumenttia Amélien kuvaamisesta, niin kuin Peter Jacksonin elokuva elokuvan historiasta [Forgotten Silver]. Siitä tulee pelkkää pöhköyttä, jotain todella hauskaa ja halpaa toteuttaa, toivon”, Jeunet kertoo.

Audrey Tautou ei kuitenkaan olisi palaamassa elokuvaan mukaan, sen Jeunet tietää jo.