Uusimmat

Myös Rambon isän toinen luomus on nyt päätymässä elokuvaksi

06.03.2020 17:00 Muropaketin toimitus

David Morrellin kirjoittamasta romaanista Testament tehdään elokuva.

Rambon hahmon esikoisromaanissaan First Blood (Suomessa julkaistu nimellä Ajojahti) vuonna 1972 luoneen David Morrellin toinenkin kirja pääsee nyt elokuvaksi. Kyseessä on vuonna 1975 julkaistu Testament (Suomessa julkaistu nimellä Painajainen), kertoo Deadline.

Uutisen mukaan Reel World Management on ilmoittanut tekevänsä romaanista elokuvaversion ja tarinaa käsikirjoittamaan on kiinnitetty Ian Jeffers. Jeffers tunnetaan muun muassa Liam Neesonin tähdittämän toimintajännärin The Grey käsikirjoittajatiimistä.

Testament on selviytymistarina, joka kertoo tavallisesta perheestä, joka joutuu pakenemaan erämaahan ääriväkivaltaisten ihmisten jahdatessa heitä.

Muropaketin uusimmat